Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944
”Hävittäkää Helsinki!” oli Stalinin käsky helmikuussa 1944 kaukopommitusilmavoimien (ADD) komentajalle. Tarkoitus oli massiivisilla terroripommituksilla sivilikohteisiin saada Suomi antautumaan ehdoitta. Pääkaupungin hävitystä yritettiin kolmeen eri kertaan 6.2.- 26.2. Yllättävän vähin vaurioin ja hengenmenetyksin selvittiin olihan viimeisen hyökkäyspäivän (yön) aikana suoritettu lähes 900 pommituslentoa raskain pommikonein.
Valvontakomissiolle oli täydellinen yllätys kun saapuivat välirauhan solmimisen jälkeen Helsinkiin, että kaupungin hävitys oli jäänyt pahasti kesken.
Mikä sitten esti suuremmat tuhot? Radiotiedustelu onnistui ennakoimaan pommitusten ajankohdan. Väki saatiin ajoissa pommisuojiin. Punalentäjien ammattitaito ei ollut yöpommituksiin riittävä. Pommituksiin osallistuneet lentäjät liioittelivat raskaasti pommitustensa tuhoja. Suurin osa pommeista putosi mereen tai muualle kaupungin ulkopuolelle. Vain 10 prosenttia osui rakennetulle alueelle.
Vangittu desantti lähetti suomalaisten toimeksiannosta väärää tietoa pommitusten johdolle. Lentäjien hämäämiseksi sytytettiin halkopinoja ja muita tulia palamaan kaupungin ulkopuolelle. Saksalainen moderni yöhävittäjäosasto Malmilla tuki puolustusta.
Tärkein tekijä torjunnan onnistumisessa oli kuitenkin ilmatorjunta. Se ampui niin taajaan sulkuja, että venäläislentäjät pudottivat pomminsa jo ennen kohdettaan. Ammuspulaa ei tuolloin kärsitty. Torjuntatulta ohjattiin Saksasta saadulla uusimmalla tutkatekniikalla.
Kannattaa huomioida, että valonheittimiä hoiteli erikoisryhmä, valonheitinlotat.
Näissä helmikuun lentopommituksissa kuoli 151 henkilöä, ja asuinrakennuksia tuhoutui täysin 109 kappaletta. Nämä ovat täysin olemattomia tuhoja verrattuna liittoutuneiden saman suuruusluokan pommituslentoihin Saksan kaupunkeihin. Tosin brittien ja amerikkalaisten koneiden pommikuormat olivat suurempia.
Mahtoivatko suomalaislentäjät suorittaa sotien aikana yhtään terroripommituslentoa siviilien asuttamiin venläiskyliin tai kaupunkeihin? En usko!
Englannin pääministeri Churchill on todennut sodan jälkeen omista ilmavoimistaan, että harvoin niin monet ovat olleet kiitollisuuden velassa niin harvoille. Tätä sanontaa voidaan hyvin lainata koskemaan myös Helsingin ilmatorjuntaa talvella 1944.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_suurpommitukset
Valtaisa määrä, kuten toteat, oli tuolloin Helsingin yllä vihollisen pommikoneita.
Ilmoita asiaton viesti
Churchillin sanonta monien kiitollisuudesta harvoille koski kylläkin ns. taistelun Britanniasta aikana elokuussa 1940 toimineita Spitfire-hävittäjien lentäjiä, jotka onnistuivat estämään saksalaisia pommittamasta Englannin kaupunkeja raunioiksi, ei siis pommikoneiden lentäjiä. Britannian pommikoneiden lentäjistä sivumennen sanoen huomattava osa oli puolalaisia ja tsekkoslovakialaisia toisessa maailmansodassa. Muuten erinomainen kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Enhän minä Matti puhunut Churchillin toteamuksen kohdalla mitään pommikoneista vaan Britannian ilmavoimista. Toki hän hävittäjätorjuntaa tarkoitti.
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi väärinymmärrykseni Pertti. Kirjoituksesi oli erinomainen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia!
Eipä tuossa tekstissäni ollut monellekaan palstalaiselle mitään uutta ja salattua, mutta tämä(kin) on sellaista historiaa jota kannattaa muistella, mitään sotia yleensä enemmälti ihannoimatta. Jos vaikka joku nuoremman polven suomalainen tekstini lukisi, ja hänelle tulisi näinkin selväksi millaisessa puristuksessa olemme vuosikymmenet valtiona olleet naapurimme taholta. Ja millaista terrorisotaa siviilejä vastaan punalentäjät johtonsa käskystä kävivät.( Venäläisten partisaani-iskut itärajan siviilikyliin kannattaa nekin muistaa.)
Onko jollakin tietoa pommitettiinko Suomen lentäjien toimesta ainoatakaan venäläistä siviilien asumaa kylää tai kaupunkia terrorimielessä? En usko!
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiset operoivat lähinnä kaksimoottoripommikoneilla, koska heillä ei käytännössä ollut raskaita pommikoneita muutamaa kymmentä nelimoottorista Petljakov pe-8 konetta lukuunottamatta. En muista, että kyseistä konemallia olisi raportoitu nähdyn Suomen ilmatilassa.
Kaksimoottorikoneiden pommikuorma rajoittui noin 1500-2500kg:n massaan. Brittien Lancaster, Stirling ja Halifax koneet kuljettivat käytännössä tuplamäärän pommeja. Lancasterin erikoismallit jopa 10tn.
Briteillä oli käytössään myös uusia innovaatioita, kuten pommitustähtäin, jolla ”nähtiin” jopa pilviverhon läpi. Lisäksi heidän maalinmerkkausjärjestelmänsä toimi erinomaisesti. Britit onnistuivat myös sekoittamaan saksalaisten tutkia pudottamalla korkealla lentävistä koneista alumiinisilppua, joka antoi väärän hälytyksen ja torjuntaa suunnattiin väärin. Venäläisillä ei ollut mitään vastaavaa käytössään.
Helsingin torjunta perustui pitkälti Saksasta saatujen Raija- ja Irja tutkien käyttöön ja niiden avulla ohjattuun ilmatorjuntaan. Myös radiotiedustelun kautta saatiin hyvissä ajoin ennakkovaroitukset tuloillaan olevista suuroperaatioista.
Saksalaiset epäonnistuivat massiivisesta ilmatorjunnastaan huolimatta, koska he ampuivat seurantatulta keskittäen tulen yksittäisiin koneisiin, kun taas Helsingissä ammuttiin massiivisia sulkuja pommitusmuodostelmien eteen pyrkimyksenä kääntää niiden lentosuuntaa tai pakottaen pommittajat pudottamaan pomminsa liiaa aikaisin. Tässä osin onnistuttiinkin.
Eräänlaisena uutena ideana IT-kranaatteihin lisättiin fosforia, jolloin räjähdysleimahdus oli massiivisempi häikäisten ja herättäen pelkoa venäläispiloteissa.
Pommittajia onnistuttiin myös harhauttamaan. Vuonna 1944 mm. Helsingin Viikki ja Vuosaari olivat lähinnä metsää tai peltoja. Kyseisille alueille sytytettiin tulipaloja merkkaamaan palavia taloja ja useat pommittajat kylvivätkin lastinsa näihin ”valemaaleihin.”
Helsingin ilmatorjunnasta vastasi 1944 kapteeni Aake Pesonen, joka on kirjoittanut kokemuksistaan myös kirjan Tuli-iskuja taivaalle.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aake_Pesonen
Ilmoita asiaton viesti
Tässä naputtelee näppäimistöä yksi niistä tuhansista, joka pelastui Helsingin pommituksista tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta.
Äidin kertoman mukaan istuin hänen sylissään töölöläisessä pommisuojassa. Isä oli rakentamassa väestönsuojia.
Ilmapuolustajat eivä tainneet saada suuria kunniamerkkejä.
Sodassa palkitaan herkästi niitä jotka tuhoavat, ei niitä jotka suojaavat.
Ilmoita asiaton viesti
Radiotiedustelu on joskus tehokkaimmillaan silloin kun radioliikennettä ei ole.
Venäjän ADD, eli kaukopommitusjoukoilla oli tapana siirtyä operaatioiden alla täydelliseen radiohiljaisuuteen, vaikka muulloin eetteri oli täynnä pulinaa. Tästä tiedettiin odottaa, että jotain tapahtuu.
Jännitysmomentiksi yleensä jäi seurata, kääntyykö pommituspulja kohti Tallinnaa vai Helsinkiä.
Myös raskaat rannikkopatterit osallistuivat ilmatorjuntaan maksimikoronsa puitteissa. Kyseisillä tykeillä pystyttiinkin jo todelliseen kaukotorjuntaan Canet-kanuunoiden kantaman ollessa jopa 22km.
Keskeisessä roolissa Helsingin pelastajana olivat kuitenkin Saksasta ostetut 88mm yleiskanuunat, jotka olivat tulivoimaisina ja pitkän kantaman omavina ylivertaisia IT-aseita.
Ja kun sovellettiin samaa tykistökenraali Nenosen luomaa taktiikkaa, jota myöhemmin sovellettiin Tali-Ihantalassa, eli keskitettiin useiden pattereiden tuli samalle torjuntalohkolle, luotiin Helsingin ylle Iron Dome, jonka läpäiseminen vaati lentäjältä täydellistä pelottomuutta sekä teräshermoja.
https://seura.fi/asiat/historia/pelon-ja-ahdistuks…
Ilmoita asiaton viesti
Eikös se it-kranaatteihin lisätty, räjähdysleimahduksen kirkkautta tehostanut aine ollut fosforin sijaan magnesiumia?
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2013/07/patsaan…
https://www.youtube.com/watch?v=w1fQ8d4jAI8
https://www.youtube.com/watch?v=peNbnI_iyKI
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä venäläisillä oli sadoittain raskaita pommikoneita, esimerkiksi TB-3 ja Pe-8, joilla operoivat. Toki läheskään kaikki Helsingin pommituksissa mukanaolleet koneet eivät näitä tyyppejä olleet. Mukanahan oli laaja kirjo eri konetyyppejä, myös länsimaisia. Pitää paikkansa, että suurin osa Helsinkiä pommittaneista koneista oli kevyempää kalustoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuvausta Helsingin menestyksekkäistä ilmatorjuntataisteluista käytettiin ainakin vielä v. 1980 varusmiesten kouluttamisessa jonkinlaisena tsemppausesimerkkinä ja todisteena siitä, että it-mieskin voi olla sotasankari. Ilmatorjunnan taktiikka oli toki jo aivan erilainen kuin v. 1944, mutta se on toinen juttu.
Ilmoita asiaton viesti
Isäni oli teini-ikäisenä suuntaamassa noita 88mm ilmatorjuntatykkejä, jotka Juha-Pekka Kosonen mainitsee. Hän oli Lauttasaaressa “Puisto” patterissa, jonka kolme merenpuoleista tykkiä ampuivat alas jatkosodan viimeisen pommikoneen.
Tämä tapahtui aselevon jälkeen.
Kiitoksia tästä blogista. Hyvä, että joku muistaa. Täytyykin soittaa faijalle ja kysellä vielä tapauksen kaikki yksitiskohdat.
Ilmoita asiaton viesti
#14
Kerro faijalles kiitolliset terveiset.
Ilmoita asiaton viesti
Kun suoritin varusmiespalvelukseni 1960-luvulla ilmatorjuntajoukoissa, niin ammuimme paljon noilla saksalaisilla 88 millisillä RMB-ilmatorjuntakanuunoilla. Sitä kutsuttiin ”rämäpään” nimellä. Ammuimme jopa epäsuoraa tulta maamaaliin. Vielä oli tuolloin paljon niiden kranaatteja jäljellä.
Ilmoita asiaton viesti